Ikuisuudessa

Katson ylös
avaruuteen
Siellä mekin
voimme olla yksi tähdistä
Vaikka nyt käveletkin
vieressäni
Huomenna
saatat olla jo poissa

Luminaali

Unisade valkeanharmaa,
kuin lunta on, kuin untuvaa
Kylmyys on kaukana,
kaukana
lentävät linnut, villihanhia varmaan
Askel painaa, alta karkaa,
jään kuuranummille istumaan
Ja allani jää ja maa
yhteen sulautuu aikanaan

routa nielaisee kaiken, ja
talveen voin kiepillä nukahtaa

Olen kettu, naali, valkoinen jää
yksinäisyydessä en kuole ikävään
Ja kun vihdoin kevät kuuranummille saa,
lämmittää päätä Aurinko,
jalkoja emo-Maa.

Syksy

Voimalinjalla istuu muuttolintuja.
Ne odottavat siellä
että joku avaisi portit Aurinkoon

Oodi

Elämän lankaa

kerälle kieritetty

Maailmojen laitamilta

yhdeksi vieritetty

Toisessa päässä sinä

ja toisessa minä

Rakkaudesta ihan sykkyrällä

Iltapäivän ruuhkabussissa
ihmisiä ei saa tuijottaa
eikä kuljettajalle ole kohteliasta sanoa päivää
-saati kiittää poistuessaan takaovesta.

Likaisesta ikkunaruudusta on vaikea nähdä ulos.
En tiedä, miten olisin,
kun en tahdo vahingossakaan
vilkaista silmiin vastapäätä istuvaa naista,
mutta ikkunasta heijastuu katuvalojen sijaan
viereisen matkustajan puhelimen näyttö,

Anna salasana: neljä nollaa

Linja-auton ovessa pitäisi olla rehellinen kieltotarra,
jossa kiellettäisiin silmiin katsominen,
puhuminen
ja hymyileminen
sekä nauraminen,

varsinkin nauraminen.

Kissa kehrää jälleen.

Kissa kehrää jälleen.

Se sovittelee silmukoita,
lajittelee lankoja,

virkkaa viimeisetkin ylijäämälangat
suureksi elämän viltiksi.

Kissa ei heitä mitään pois,
se käyttää jokaisen huonommankin langan,
jokaisen pikku pätkän.

Kissa tietää,
että niistä eri värisistä
ja eri tuntuisista asioista
saa aikaiseksi maailman kauneimman viltin.

Unimummon mökki

Vastapestyjen liinavaatteiden tuoksu,

pellavainen unenhäntä olkapäillä,

minä kysyn, saako tänne jäädä hetkeksi lepäämään,

ja sinä vastaat, että

jos en könyä ympäri yötä

ja natisuttele vanhoja hirsiä,

ullakolla olisi vielä vapaita nukkumapaikkoja.

Hiivin portaat ylös,

ja kurkistan kattoikkunasta,

kuinka Ruska vielä yömyöhään

kutoo vihellellen 

tammisilla kangaspuilla 

oranssinpunaista mattoa,

ja minä haukottelen

-ehkä huomenna Ruskakin saa vapaapäivän.

Alakerrassa sinä kuuntelet kuiskailevia vinyylilevyjä

ja taidat haikailla menneitä.

Kellon viisarit kulkevat ääneti taaksepäin,

uni tulee tiivistämättömistä ikkunoista sisään.