Iltapäivän ruuhkabussissa
ihmisiä ei saa tuijottaa
eikä kuljettajalle ole kohteliasta sanoa päivää
-saati kiittää poistuessaan takaovesta.

Likaisesta ikkunaruudusta on vaikea nähdä ulos.
En tiedä, miten olisin,
kun en tahdo vahingossakaan
vilkaista silmiin vastapäätä istuvaa naista,
mutta ikkunasta heijastuu katuvalojen sijaan
viereisen matkustajan puhelimen näyttö,

Anna salasana: neljä nollaa

Linja-auton ovessa pitäisi olla rehellinen kieltotarra,
jossa kiellettäisiin silmiin katsominen,
puhuminen
ja hymyileminen
sekä nauraminen,

varsinkin nauraminen.

Kaksi kaurista on tästä kulkenut

-voi, katso, kuinka ne ovat loikkineet iloisesti!

 

Katso niiden siroja jälkiä maassa,

                   toisella on pienemmän sorkat ja hatarampi askel,

kuinka ne ovat sulavasti lennähtäneet ojan yli,

taivuttaneet kaulaansa alittaessaan kuusen oksia

ja koko metsä on ylpeänä tervehtinyt niitä.

Mutta tässä jäljet eivät enää kulje tasaisesti,
sanot,
tuijotamme syviä kuoppia lumen pinnassa.
Lähtö on tullut,
kiireinen.

---

Purppura kukkii lumen pinnalla,

askel pysähtyy.

Sinä itket,

metsän laitaan on pysähtynyt

aika

ja kauriinvasa itkemään.

Luminaali

 

Unisade valkeanharmaa,
kuin lunta on, kuin untuvaa
Kylmyys on kaukana,
kaukana
lentävät linnut, villihanhia varmaan

Askel painaa, alta karkaa,
jään kuuranummille istumaan
Ja allani jää ja maa
yhteen sulautuu aikanaan

routa nielaisee kaiken, ja
talveen voin kiepillä nukahtaa

Olen kettu, naali, valkoinen jää
yksinäisyydessä en kuole ikävään
Ja kun vihdoin kevät kuuranummille saa,
lämmittää päätä Aurinko,
jalkoja emo-Maa.