Iltapäivän ruuhkabussissa
ihmisiä ei saa tuijottaa
eikä kuljettajalle ole kohteliasta sanoa päivää
-saati kiittää poistuessaan takaovesta.

Likaisesta ikkunaruudusta on vaikea nähdä ulos.
En tiedä, miten olisin,
kun en tahdo vahingossakaan
vilkaista silmiin vastapäätä istuvaa naista,
mutta ikkunasta heijastuu katuvalojen sijaan
viereisen matkustajan puhelimen näyttö,

Anna salasana: neljä nollaa

Linja-auton ovessa pitäisi olla rehellinen kieltotarra,
jossa kiellettäisiin silmiin katsominen,
puhuminen
ja hymyileminen
sekä nauraminen,

varsinkin nauraminen.

Kissa kehrää jälleen.

Kissa kehrää jälleen.

Se sovittelee silmukoita,
lajittelee lankoja,

virkkaa viimeisetkin ylijäämälangat
suureksi elämän viltiksi.

Kissa ei heitä mitään pois,
se käyttää jokaisen huonommankin langan,
jokaisen pikku pätkän.

Kissa tietää,
että niistä eri värisistä
ja eri tuntuisista asioista
saa aikaiseksi maailman kauneimman viltin.

Unimummon mökki

Vastapestyjen liinavaatteiden tuoksu,

pellavainen unenhäntä olkapäillä,

minä kysyn, saako tänne jäädä hetkeksi lepäämään,

ja sinä vastaat, että

jos en könyä ympäri yötä

ja natisuttele vanhoja hirsiä,

ullakolla olisi vielä vapaita nukkumapaikkoja.

Hiivin portaat ylös,

ja kurkistan kattoikkunasta,

kuinka Ruska vielä yömyöhään

kutoo vihellellen 

tammisilla kangaspuilla 

oranssinpunaista mattoa,

ja minä haukottelen

-ehkä huomenna Ruskakin saa vapaapäivän.

Alakerrassa sinä kuuntelet kuiskailevia vinyylilevyjä

ja taidat haikailla menneitä.

Kellon viisarit kulkevat ääneti taaksepäin,

uni tulee tiivistämättömistä ikkunoista sisään.

Valokuva

Katson vanhoja valokuvia meistä.

Olimme nuoria,

kaipa hölmöjäkin,

ainakin minä:

Katso nyt tuotakin

takkutukkaista

tuolla!

Ja sinä olet yhä sellainen,

että jalkani pettävät

ja ajatukseni menevät sekaisin.

Auton takapenkillä

pimeässä

kahdestaan

laulettiin, naurettiin,

eikä pelätty vielä silloin

kuolemaa.

Memento Mori

 

Tummansininen meri kutsuu minua.
Laineet laiturin alla

huokaa

            pärskyy

                          keinuttaa.

Vesi ei ole mustaa,

uskaltaudun ehkä 

unohtamaan

että pelkään

hukkuvani

Tuuli lempii rantojen kaislikkoa,

keveästi käy silkkiuikun lento,

taivaalla seilaavat laivat

Cirro Cumulus,

Nimbo Stratus

Väreilevä maailma,

utuinen,

kosketan kädelläni veden haurasta pintaa

rikkoen kalvon hiljaisen

Eläköön elämä

 

Tappaisitko minut?

Minulla on jo silmät ja pienet sormetkin,
joilla voin poimia sinulle rannalta kiviä
ja maasta kevään ensi kukkasia.

Tappaisitko minut?

Laulan sinulle, muttet kuule sitä,
vaan juot aamukahviasi
ja kiroat
ja minun pientä vatsaani kivistää

ja sydämeni takoo kahta kovemmin.

Tänäänkö sinä tappaisit?

Olemme palapeli, sinä
minä
            ja se joku

jota en tunne enkä ole nähnytkään

mutta kuulen hänen äänensä aina toisinaan
ja se on pehmeän matala

ja se hyräilee.

       Hmm-mm...

                       hmm

                                  ladidaa

Ja jos voit kuulla mitä sanon, kuuntele, kun
kiljun sinun kohtusi suojissa

Miksi et halua minua?

Miksi haluat irrottaa?

Kauan eläköön turha abortti.

Peili

Sinä sanot minua prinsessaksi, minä katson peiliin

…

Järkyttävää.

Mutta sinä olet toista mieltä.

Että olen kaunis, vaikka hiukseni

ovat pahimmassa takussa,

että olen kaunis, vaikka silmissäni

ei ole yhtään meikkiä

että rakastat minun vartaloani,

vaikka se on hoikka ja kevyt

kuin pienellä keväisellä ketulla

joka hyppii kasteniityllä

Että olen kaunein ihminen jonka tulet koskaan näkemään
ja että olet onnellisin kun olen sinun vain. 
 

Ja kun tulet seisomaan selkäni taakse

näen peilistä tänään meidät molemmat,

ymmärrän, että olemme todellakin olemassa

eikä tämä olekaan pelkkää hyvää unta 
vaan todellista ja oikeaa.

Kaksi kaurista on tästä kulkenut

-voi, katso, kuinka ne ovat loikkineet iloisesti!

 

Katso niiden siroja jälkiä maassa,

                   toisella on pienemmän sorkat ja hatarampi askel,

kuinka ne ovat sulavasti lennähtäneet ojan yli,

taivuttaneet kaulaansa alittaessaan kuusen oksia

ja koko metsä on ylpeänä tervehtinyt niitä.

Mutta tässä jäljet eivät enää kulje tasaisesti,
sanot,
tuijotamme syviä kuoppia lumen pinnassa.
Lähtö on tullut,
kiireinen.

---

Purppura kukkii lumen pinnalla,

askel pysähtyy.

Sinä itket,

metsän laitaan on pysähtynyt

aika

ja kauriinvasa itkemään.

Jos olisin syntynyt tuhat vuotta ennen sinua

emme olisi nyt tässä.

Jos olisin syntynyt tähän aikaan mutta eri maailmaan

et tietäisi minusta.

Jos minä olisin puu tai pilvenhahtuva

emme voisi ymmärtää toisiamme,

vaan olisimme puolikkaita

ja rikkinäisiä.

Mutta tässä olemme, samassa maailmassa

samassa todellisuuden hattarassa

tavataksemme toisemme

ja ymmärtääksemme mitä on rakastaa,

pelastaaksemme ainakin kaksi ihmistä:

sinut
ja minut.

Ei minun silmilläni

katsella maailmaa kuin ennen

Ne sokaisin jo kauan sitten

eivätkä ne enää näe

muuta kuin

olennaisen.

Ja kun kysyt, miksi silmäni

sokeat ovat,

sumeat kuin lakeuksien jää,

Minä sinuun katsoin kerran,

unelmaani kirkkaaseen,

enkä koskaan enää

voi nähdä pimeää.

Katson ylös

avaruuteen

Siellä mekin

voimme olla yksi tähdistä

Vaikka nyt käveletkin

vieressäni

Huomenna

saatat olla jo poissa

Kelmeän katulampun alle viimeinen uni teki pesän

Saapuva talvi laulaa hiljaista lauluaan

Kalpean valon syleilyssä makaa kuollut lintu

Halla kuroo verkkojaan väsyneen höyheniin

Prinssille

 

Siellä minne valot taivaan
öisin katoaa
on metsä sinen utuinen
ja vesi hopeaa
Siell' lintuin laulu täyttää
hiljaisuutta maan
ja tähtipolku näyttää
tien paikkaan suojaisaan

Täällä vaikka kaikki
ois tummaa, pimeää
niin siellä sulle aina
loistaa tähdet hämärään
Muista ettet pelkää
vaikka erilaista ois
Siell voit sä hengähtää
on kipu mennyt pois

Kun mua joskus illoin
varjot pelottaa
niin muistan sua silloin
eik' pimeys mua saa
Sun rakkautes' on valo
mi' pelon karkottaa
Ja viel' taivahalta tähtes'
mua tielläin kuljettaa

Vaikka nyt oon yksin
käyn syliis' nukkumaan
Oon kanssas vieretyksin
vaikken voi sua koskettaa
En nähdä sua voi
mut' kuulen äänes vaan
Se pimeyteen niin soi
ja mua yhä lohduttaa

Sinne minne valot taivaan 
öisin katoaa
on mennyt prinssi, rakkaimpain,
ja kylmennyt tää maa
Ain' iltaisin mä uskon
et' vielä uudestaan
maailmojen rajamailla
me jälleen tavataan