Iltapäivän ruuhkabussissa
ihmisiä ei saa tuijottaa
eikä kuljettajalle ole kohteliasta sanoa päivää
-saati kiittää poistuessaan takaovesta.

Likaisesta ikkunaruudusta on vaikea nähdä ulos.
En tiedä, miten olisin,
kun en tahdo vahingossakaan
vilkaista silmiin vastapäätä istuvaa naista,
mutta ikkunasta heijastuu katuvalojen sijaan
viereisen matkustajan puhelimen näyttö,

Anna salasana: neljä nollaa

Linja-auton ovessa pitäisi olla rehellinen kieltotarra,
jossa kiellettäisiin silmiin katsominen,
puhuminen
ja hymyileminen
sekä nauraminen,

varsinkin nauraminen.

Kissa kehrää jälleen.

Kissa kehrää jälleen.

Se sovittelee silmukoita,
lajittelee lankoja,

virkkaa viimeisetkin ylijäämälangat
suureksi elämän viltiksi.

Kissa ei heitä mitään pois,
se käyttää jokaisen huonommankin langan,
jokaisen pikku pätkän.

Kissa tietää,
että niistä eri värisistä
ja eri tuntuisista asioista
saa aikaiseksi maailman kauneimman viltin.

Unimummon mökki

Vastapestyjen liinavaatteiden tuoksu,

pellavainen unenhäntä olkapäillä,

minä kysyn, saako tänne jäädä hetkeksi lepäämään,

ja sinä vastaat, että

jos en könyä ympäri yötä

ja natisuttele vanhoja hirsiä,

ullakolla olisi vielä vapaita nukkumapaikkoja.

Hiivin portaat ylös,

ja kurkistan kattoikkunasta,

kuinka Ruska vielä yömyöhään

kutoo vihellellen 

tammisilla kangaspuilla 

oranssinpunaista mattoa,

ja minä haukottelen

-ehkä huomenna Ruskakin saa vapaapäivän.

Alakerrassa sinä kuuntelet kuiskailevia vinyylilevyjä

ja taidat haikailla menneitä.

Kellon viisarit kulkevat ääneti taaksepäin,

uni tulee tiivistämättömistä ikkunoista sisään.

Valokuva

Katson vanhoja valokuvia meistä.

Olimme nuoria,

kaipa hölmöjäkin,

ainakin minä:

Katso nyt tuotakin

takkutukkaista

tuolla!

Ja sinä olet yhä sellainen,

että jalkani pettävät

ja ajatukseni menevät sekaisin.

Auton takapenkillä

pimeässä

kahdestaan

laulettiin, naurettiin,

eikä pelätty vielä silloin

kuolemaa.

Memento Mori

 

Tummansininen meri kutsuu minua.
Laineet laiturin alla

huokaa

            pärskyy

                          keinuttaa.

Vesi ei ole mustaa,

uskaltaudun ehkä 

unohtamaan

että pelkään

hukkuvani

Tuuli lempii rantojen kaislikkoa,

keveästi käy silkkiuikun lento,

taivaalla seilaavat laivat

Cirro Cumulus,

Nimbo Stratus

Väreilevä maailma,

utuinen,

kosketan kädelläni veden haurasta pintaa

rikkoen kalvon hiljaisen

Eläköön elämä

 

Tappaisitko minut?

Minulla on jo silmät ja pienet sormetkin,
joilla voin poimia sinulle rannalta kiviä
ja maasta kevään ensi kukkasia.

Tappaisitko minut?

Laulan sinulle, muttet kuule sitä,
vaan juot aamukahviasi
ja kiroat
ja minun pientä vatsaani kivistää

ja sydämeni takoo kahta kovemmin.

Tänäänkö sinä tappaisit?

Olemme palapeli, sinä
minä
            ja se joku

jota en tunne enkä ole nähnytkään

mutta kuulen hänen äänensä aina toisinaan
ja se on pehmeän matala

ja se hyräilee.

       Hmm-mm...

                       hmm

                                  ladidaa

Ja jos voit kuulla mitä sanon, kuuntele, kun
kiljun sinun kohtusi suojissa

Miksi et halua minua?

Miksi haluat irrottaa?

Kauan eläköön turha abortti.

Peili

Sinä sanot minua prinsessaksi, minä katson peiliin

…

Järkyttävää.

Mutta sinä olet toista mieltä.

Että olen kaunis, vaikka hiukseni

ovat pahimmassa takussa,

että olen kaunis, vaikka silmissäni

ei ole yhtään meikkiä

että rakastat minun vartaloani,

vaikka se on hoikka ja kevyt

kuin pienellä keväisellä ketulla

joka hyppii kasteniityllä

Että olen kaunein ihminen jonka tulet koskaan näkemään
ja että olet onnellisin kun olen sinun vain. 
 

Ja kun tulet seisomaan selkäni taakse

näen peilistä tänään meidät molemmat,

ymmärrän, että olemme todellakin olemassa

eikä tämä olekaan pelkkää hyvää unta 
vaan todellista ja oikeaa.