Runo silkkiuikusta
Nokikanan hyrinä rantaruovikossa,
hopeakyyhkyn kalpea huuto,
kun pitsikuu hauraana laskeutuu
jäänhileiseen aamuun
Sormeni kulkevat ihoasi pitkin
kuin yksinäinen uikku selänteellä järven
Olen lämpönä lähelläsi,
liekkinä myrskylyhdyssäsi,
ettei routa tarraa rankaasi,
kairaa tyhjyyttä tähtisilmiisi
Usva peittää rannan nurmen,
kaste kipuaa varteen saniaisten,
ja me haluamme vielä viimeistä kertaa
rikkoa pinnan järviveen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti